No niin. Nyt kun minulla on adapteri ja viimein aikaa kirjoittaa ensimmäisestä viikostani Perussa, näyttää läppärini näytönohjain vetelevän viimeisiään. Koitan siis saada julkaistua tämän ennen kuin pahin tapahtuu.
Elämäni ensimmäinen mannertenvälinen lento meni yllättävän sujuvasti. Lensin Madridista Limaan suoran 12 tunnin maratonlennon, joka tuntui yllättävän lyhyeltä vierustovereideni saksalais-perulaisen opiskelijatytön ja perulaisen señoran seurassa. Matkalaukut tulivat ajallaan ja lentokentällä virkailija oli niin ystävällinen että antoi mulle kysymättä 183 päivän turistiviisumin (en tunne täältä toistaiseksi ketään [suomalaistakaan] joka olisi saanut kerralla niin monta päivää). Viisumin perään tuskin tarvitsee siis ihan heti murehtia.
Löysin lentokentältä oikean taksikuskin nimikylttini kanssa lyhyen etsimishetken jälkeen. Vuokraemäntäni oli ystävällisesti tilannut luottokuskinsa hakemaan minua. Erityisesti lentokentän alueella saa täällä olla tarkkana, koska maahan saapuvat ihan pihalla olevat turistit ovat kuulemma helppo kohde ylihinnoitteleville ja pahimmassa tapauksessa ryöstäville takseille. Tunnelma todella oli hieman ahdistava saapumisaulassa joka oli tupaten täynnä sekä rehellisen että epärehellisen oloisia taksikuskeja jotka huutelivat tarjouksiaan.
Tähän asti ehkä suurimman kulttuurishokkini koin juuri saapumispäivänäni. Kun lähdimme mukavan kuskini kanssa huristelemaan jo aamun sarastaessa ruuhkaisia katuja, tajusin että hitto nyt ollaan kyllä kaukana kotoa. Liman infrastuktuuri ja melkein vihamieliseltä vaikuttava liikenne, lentokentän lähellä tienpenkoilla olevat kodittomat ja järjettömän isolta vaikuttava kaupunki saivat tuntemaan oloni aika pieneksi. Uudessa kodissa mut sitten otti vastaan Mario, joka on Erasmus Lima -ryhmän sertifioitu ylläpitäjä. Mario tekee paljon yhteistyötä vuokraemäntäni kanssa. Heti tajusin että jes tähän tyyppiin voi luottaa, ja se näytti mulle asunnon ja läheisen mercadon eli 'torin' josta sain ostettua ruokaa. Aivan meidän talon vieressä on jokin naapuruston poliisin/vartioiden koppi joka ei kyllä ensimmäisellä kerralla yhtään tuonut mulle turvallisuudentunnetta kun piipahdin yksin lähikioskissa, n. 100 m päässä ostamassa vettä. Vapisin varmaan kuin haavanlehti, mutta nyt pystyn sentään vähän nauramaan itselleni.
 |
Susana joka oli ensimmäisiä tapaamiani perulaisia. Kultainen täti joka antoi puhelinnumeronsa ja osoitteensa kaiken varalta jos sattuisin tarvitsemaan apua. Antoipa vielä huivinsakin Perun talven varalle josta on nyt tullut mun luottoasuste.
|
Ensimmäinen päivä tuntui kestävän pienen ikuisuuden. Mun oli tarkoitus nukkua (en nukkunut yölennolla yhtään) mutta sitten uusi espanjalais-katalaani kämppikseni Helena heräsi ja pölähti alakertaan. Selvisi että Helena aloittaa vaihto-opinnot samassa yliopistossa biologian laitoksella ja hän voisi näyttää minulle toimiston johon minun täytyy ilmoittautua. Loppupäivä olikin yhtä rumbaa kun selvittelimme yliopistoasioita toimistolla ja omilla laitoksillamme (se olikin paljon vaikeampaa kuin voisi kuvitella).
 |
| Universidad Nacional Mayor de San Marcos - UNMSM |
 |
Ensimmäisen päivän väsähtänyt meininki yliopistolla.
|
Pahoittelen kun tähänastiset kuvat ovat pääasiassa puhelimella otettuja. Varmuuden vuoksi en ensimmäisinä päivinä uskaltanut kuljetella mukanani kameraa ryövärien pelossa. Nytkin vielä kaivan kameran esiin aika varoen, joka on varmaankin typerää koska vakuutusten pitäisi olla kunnossa.
Nyt on saapumispäivästä kulunut jo reilu viikko ja jos pystyy sanomaan niin alan jo sopeutua Limaan ihan hyvin. Kurssit alkoivat jo viime viikolla ja yritän huomenna maanantaina hoitaa vihdoinkin kurssien virallisen rekisteröinnin (matriculación) loppuun. Taidan jättää yliopistosta ja opinnoista kertomisen tuonnemmaksi kunhan olen istunut luennoilla hieman enemmän ja jotta pääsisin kohta nukkumaan, hehe.
Tästä kotikullastani vielä sen verran, että se on varsin iso ja sokkeloinen talo Pueblo Libren kaupunginosassa noin 4 km päässä yliopistostani. Kaupunginosa on suhteellisen rauhallinen eikä täällä ole hirveästi gringoja tai turisteja. Täytyy kuitenkin kiertää ensin kaupunginosani nähtävyydet ennen kuin jakelen teille tänne vinkkejä, eli Pueblo Libre -aiheinen juttukin on tulossa!
Jaamme talon tällä hetkellä kahdeksan opiskelijan kesken, joista kaksi on perulaisia ja muita kansallisuuksia löytyy: espanjan katalaani, yhdysvaltalainen, britti, saksalainen, meksikolainen + meikä suomesta. Toisin sanoen 2 poitsua ja loput tytsyjä. Ja hieno porukka meillä onkin! Ollaan ehditty jo todeta että ollaan todella onnekkaita että meillä on näin rento ja yhdessä viihtyvä kämppiskööri sekä huolehtivainen vuokraemäntä, ja toivottavasti meininki pysyy tällaisena. Yksi vapaa huone talossa vielä on mutta toistaiseksi siihen ei ole vielä löytynyt asukasta. Talo on vuokraemäntämme lapsuudenkoti ja hänelle siis todella rakas. Emäntämme piipahteleekin täällä tuon tuosta huolehtimessa että meillä on kaikki hyvin ja napisemassa äitimäiseen tyyliinsä kun ollaan niin sotkuisia. Meillä on suunnitteilla yhteinen illallinen asukkaiden ja vuokraemännän ja tämän tyttären kanssa, joka on myöskin yliopisto-opiskelija.
 |
| Vaihdoin heti ensimmäisellä viikolla pienempään mutta rauhallisempaan huoneeseen pois keittiön vierestä. Pidän erityisesti inkkaripeitosta. |
 |
| Tässä nyt on blogini uusi tukikohta. |
 |
| Oispa meidän piha yhtä vehreä kuin naapurin. |
 |
| Kattonäkymää |
 |
| Kattonäkymää |
 |
| Terveisiä naapurin kissalta. |
 |
| Meillä on pianokin! |
Jatkoa on luvassa, mutta nyt on pakko päästä nukkumaan. Perulaiseen tyyliin sanon nyt ¡chao!
