Retki Amazonille

Ei, en kadonnut viidakkoon. Kuukausi hiljaiseloa blogin puolella tarkoittaa nyt vain sitä että kuluneet viikot ovat olleet vähän liiankin täynnä kiirettä ja tekemistä.

Mutta viidakko! Se täytyy kokea itse. Miten jokin paikka voikin olla niin kuuma, kostea, monimuotoinen, kaunis ja samaan aikaan pelottavan vihamielinen.

Iquitos on ihan tuossa oranssin "PERU"-tekstin yläpuolella.

Lensin varhain perjantaiaamuna 25.9. Iquitokseen. Iquitos on maailman suurimpia kaupunkeja joihin ei vie tietä: sinne matkustaminen onnistuu vain lentokoneella tai jokiveneellä. Kaupunki on keskellä tiheintä sademetsää, joten kaupungin yhdistäminen maan tieverkkoon olisi liki mahdoton projekti. Kuulemani mukaan Iquitosta ympäröivillä sademetsäalueilla on ollut merkittäväst kokaiinin tuotantoa. Itse Iquitoksen viidakkokaupungista en ehtinyt nähdä kuin vilauksen bussin ikkunasta ja jokisatamasta, koska Erasmus-ryhmän matka jatkui välittömästi Amazonille. Ennen jokiveneisiin lastautumista ehdin syödä parin rohkean compañeron kanssa suri-toukkia. Olivat suorastaan maukkaita vartaasta nautittuna, suosittelen!
           Ensimmäinen pysäkkimme oli pikkuisessa eläinpuistossa. Syötimme puhuvia papukaijoija, piraijoita ja Amazonin jättiliäisiä paicheja. Hyvän ystäväni Wikipedian mukaan arapaima eli paiche on jättihaimonnin ohella maailman suurin makeassa vedessä elävä suomullinen kala. Se voi kasvaa kolme metriä pitkäksi ja painaa jopa 200 kiloa.
           Matka jatkui viidakkoleiriimme, joka sijaitsi Amazonjoen varressa noin 30 kilometriä Iquitoksesta etelään. Saapumispäivänä lähdimme suin päin sademetsään tarpomaan ja etsimään villieläimiä ja lääkekasveja. Näimme mm. pikkuisia apinoita, peukalon kokoisia muurahaisia, paljon erilaisia sammakoita ja lintuja. Tällä kertaa koin hieman vastoinkäymisiä. Ensiksikin, kompastuin ja otin tukea tietysti piikkikasvista. Kädessä oli piikkejä vielä viikon päästä. Toiseksi, patikoimme viidakossa 7 tuntia kumpparit jalassa, mistä mun hiljattain ärsyynytyt polvi ei näköjään oikein tykännyt. Polvi kipuili, turposi ja oli ihan mustelmilla. Seuraavana päivänä kävely oli kivuliasta, mutta toivuin nopeasti kun palattiin Limaan.
           Nukuin hyttysverkon alla todella makeita unia. Nyt on kuitenkin myönnettävä, että ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni vähän jännitti lähteä yöllä vessaan, koska öisen viidakon äänistä päätellen kaikki mahdolliset elukat, hytykät ja ötökät vasta heräilevät kun ihmiset käyvät nukkumaan. Kylppärissä sitten kurnuttikin iso rupikonna. Lauantaina ohjelmassa oli amazonissa pulikoimista, piraijojen onkimista ja vierailu pikkuruisessa viidakkokylässä. Kylässä meille kerrottiin viidakon väkijuomien saloista ja saimme maistella muutamia sokeriruo'osta tehtyjä "viidakon rommeja". Jos joskus menette Peruun niin etsikää käsiinne juomaa nimeltä Rompecalzones. Sillä juomalla on kuulemma nimensä mukaisesti, köh köh, lemmenjuoman ominaisuuksia. Lisäksi se oli tosi hyvää joskin väkevää, sisältää ainakin kanelia ja inkivääriä.
          Sunnuntaina kävimme toisessa pienessä eläinpihassa, jossa oli kaiken maailman kilpikonnia, anakonda, apinoita ja kakaduita ym. viidakon faunaa. Uimme pitkään ja hartaasti Amazonissa, jonka vesi oli sameaa ja suorastaan kuumaa. Uidessamme näimme villejä jokidelfiinejä! Niitä oli kahta eri sorttia, vaaleanpunaisia sekä harmaita. Uidessamme yhtä meksikolaista tyttöä näykkäisi jokin nilkasta, ja lähemmän tarkastelun jälkeen nilkasta löytyi selvät hampaanjäljet. Kuulin myös pari viikkoa reissun jälkeen, että brasilialaiselle tytölle oli ilmestynyt selkään märkivä paise. Jokin loinen oli ilmeisesti tehnyt kotinsa tytön ihon alle ja tytön oli mentävä sairaalaan hoidattamaan selkänsä kuntoon, hui soikoon. Näistä vastoinkäymisistä huolimatta viikonloppu Amazonilla oli niin eksoottinen elämys että mulle jäi vielä kipinä palata viidakkoon. Itikat ainakin olivat ennakkoluuloista huolimatta aika pieniä ja huomaamattomia verrattuna Suomen hyttysiin. Saapi nähdä josko aika ja budjetti riittäisivät vielä Manun luonnonpuistoon...
         

Iquitoksen katukuvaa hallitsevat lähinnä "mototaksit", autoja on ilmeisestä syystä tosi vähän.

Suri-toukkia. Ñam!

Armeijan viidakkoramboja

Majapaikkamme. Tuolla nukutti todella hyvin.

Eläinpiha. Tuossa lammessa asustaa piraijoita ja paiche-jättikala.

Paiche ja sen kaveri

Opas oli viidakon poikia. Osasi hutkia machetea sulavasti.

Yökävely sademetsässä oli jo vähän ekstriimiä. Pieniä suunnistusongelmia oli kun yritimme löytää tietä takaisin leiriin.

Isolla kirkolla.

Kalaonnea oli mutta vähän, tämä pikkupiraija piti päästää kasvamaan.

Taisin vihdoin löytää toteemieläimeni.

Meidän opas oli ihan huippu. Yhtäkkiä se vain hyppäsi palmuun ja kaiveli sieltä tarantulan.

40 astetta ja tarkenee.

Syyslomalla Mancorassa

Nyt on kirjoitettava viime viikonlopun reissusta ja tyhjennettävä kamera valokuvista. San Marcoksella järjestettiin viime viikolla uusien hakijoiden pääsykokeet, ja torstain ja perjantain luentoja ei niiden takia pidetty. Päätimme kämppikseni Helenan, hänkin San Marcoksen vaihtari, kanssa tehdä ihan kunnon neljän päivän reissun sen sijaan että jäisimme taloon jumittamaan ja tekemään opiskeluhommia niin kuin muut fiksut kämppikset tekivät.
    Argentiinalaiset vaihtaripojat kysyivät notta lähdetäänkö rantalomalle Mancoraan Pohjois-Peruun? Lähdettiin!

Perun oma karvaton koirarotu. Näitä nakuja näkee täällä paljon.

Reissu oli täydellinen irtiotto Liman hälinästä ja harmaudesta. Ensin meinasimme lähteä huokeasti matkaan bussilla, mutta kun selvisi että matka kestää 20 tuntia niin päätimme että 79 dollaria 1,5 tunnin edestakaisista lennoista kyllä voittaa kahden vuorokauden matkustuksen. Lähtöpäivänä selvisi että myös kaksi kolumbialaista vaihtarityttöä yliopistoltamme matkasi Mancoraan samana viikonloppuna ja vielä samaan hotelliin, hieno homma. Pojat halusivat erikoisen kalliin huoneen aamiaisella ja näin jälkikäteen ehkä meidänkin olisi pitänyt miettiä halpaa hotellia kahdesti. Hotellimme oli kaunis ja siisti mutta aivan rannan diskoteekin kyljessä! Korvatulpat pelastivat taas.

Lensimme ensin Limasta Piuraan. Piurasta pääsee kätevästi bussilla Mancoraan noin kolmessa tunnissa. Teimme päiväretken Tumbesiin, josta käsin piipahdimme Ecuadorissa, Huaquillas'ssa (ei näy tuossa kartassa mutta se on ihan Tumbesin vieressä ja hyvänen aika kvg)

Mancora

Mancora on pikkuruinen yhden päätien varteen kasvanut kalastajakaupunki jonka toinen merkittävä tulonähde on ehdottomasti turismi. Kuulemani mukaan Mancorasta ja sen lähikylistä löytyvät Perun parhaat rannat ja uskon kyllä mukisematta sen. Mancora sijaitsee melko lähellä päiväntasaajaa ja sen takia siellä paistaa aurinko ja hellettä piisaa ympäri vuoden. Pikku kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta on 'turistialue' joka pursuaa pikkuisia hotelleja, ravintoloita, käsityöläisten kojuja, surffikouluja ja matkanjärjestäjien toimistoja. Syyskuu oli otollinen aika katsastaa Mancora, koska silloin ei ole kuumin turistikausi ja helle on vielä suomalaisittain siedettävissä lukemissa.

Huaquillas (Ecuador) ja Tumbesin mangrovemetsät

Helena opiskelee biologiaa ja meribiologiaa ja hinkui päästä näkemään perulaista mangrovemetsää. Löysimme 60 solilla retken joka vei meidät Tumbesin kaupunkiin lähelle Ecuadorin rajaa ja pikkupiipahdukselle Ecuadoriin Huaquillas'n kaupunkiin sekä, niin, sinne mangrovemetsään. Oppaanamme toimi mahtava italialais-perulainen Giorgio ja retkellä olimme ainoina gringoina perulaisten koululaisten seurassa. Opas oli niin hauska että menimme seuraavana päivänä toiselle hänen retkelleen pulikoimaan kilpikonnien kanssa.

Helteellä autossa on taivaallista nukkua. Sitä havainnoillistavat oppaamme ja Hellu.

Ainoa reissullamme näkemämme delfiini oli suruksemme rantaan ajautunut kuollut poikanen. Vaikea sanoa, onko se kokenut luonnollisen kuoleman vai mikä sen hengen vei. Sääliksi kävi.

Perun ja Ecuadorin välinen raja.

Ecuadorin vaakuna, meitsi, Hellu ja autonkuljettajan poika. Kristuspatsas on Brasilian lahja Perulle ja Ecuadorille, jonka tarkoitus on toivoa rauhaa rajakiistoista kahinoiville naapureille.

Tumbes

Manglares de Tumbes - Tumbesin mangrovemetsää

Reissuumme kuului vierailu krokotiilipuistossa. Puisto sijaitsi mangrovemetsässä pienessä saaressa.

Vähän kävi tovereita sääliksi, näyttivät elävän aika ahtaissa yksiöissä ja vähissä vesissä. Krokotiilit viilentävät itseään suu auki.

Mangrovejoessa ryvettynyt mutta riemukas.

Organoksen kalastajia

Myökin uitiin tuolla!

Kolmantena päivänä lähdettiin uimaan merikilpikonnien kanssa! Matka kustanti 40 solea eli 11 euroa. Nämä kaverit olivat aika leppoista väkeä. Hellästi vain tönivät meitä turisteja pois tieltään noutaessaan heille heiteltyjä kalanpaloja. Kilpikonnia kuhisi helpon ruuan perässä niin paljon, että oli oltava varuillaan ettei vain hutkisi niitä.

Annakko kalaa vai mitä?

Tyypillinen annos cebicheä, tai cevicheä, miten sen nyt haluaa kirjoittaa. Pohjois-Perun rannikko oli mun kulinaarinen taivas. Joka ravintola oli omistettu merenherkuille.

Chicharron de pescado: kalaa rapealla taikinakerroksella. Tätä tulee syötyä Limassakin usein.

Taas ruokaa. Tässä on causa, yksi lukuisista lemppareistani. Siinä on pottumuusin välissä yleensä tonnikalaa ja avokadoa.

Nämä tyypit lentävät maailman ympäri ja näyttävätkin olevat siihen ihan tikissä.

Pelikaaneja, pelikaaneja kaikkialla.

Käytöstä poistettu öljynporauslautta. Luonto ottaa sen omakseen.

Niin myös nämä merileijonat.

Viimeisenä lomapäivänä heräsimme yökerhon melusta huolimatta aamukuudelta valaanbongausretkelle. Mancoran eteläpuolella Organoksen kylässä on meribiologian tutkimuskeskus ja sen museo. Organoksessa olivat myös kiistatta reissun upeimmat rannat. Noin tunnin etsiskelyn jälkeen löysimme sitten 3 ryhävalasta! Oppaiden mukaan ne olivat koiraita, jonka pystyi päättelemään niiden taisteluarvista.

Yksi elämäni hienoimmista hetkistä. Siellä se pyrstö pyörähti!

Tästä näkee veden purskahduksen ja valaan nenän. Valaat käyvät hengittämässä täsmällisesti kahdeksan minuutin välein.

Sukelluskortti jäi vielä hankkimatta, mutta ihan kaikkea ei neljään päivään saanut mahtumaan. Aivan mahtava reissu tuli kuitenkin tehtyä ja menisin kyllä mielelläni uudelleenkin. Jäin koukkuun merielämään. Ihme kyllä juhliminen jäi aika vähille kun oli kova hinku herätä aamulla ajoissa retkille. Rannalla lötköttämisessä ja rantabaareissa on kyllä puolensa, mutta pidän kyllä ehdottomasti vähän aktiivisemmista lomista. Seuraava on jo sitten luvassa heti vajaan viikon päästä Mancoran reissusta, kun lähden taas Erasmus Perun järjestämälle retkelle Iquitoksen viidakkoon. Sen jälkeen lupaan panostaa kovemmin yliopistoon. Mutta ennen sitä otan kyllä kaiken irti näistä kokemuksista.

¡Chao!

Mistura ja ruokajuttuja

Perulainen keittiö on ainakin yhtä monimuotoinen kuin Peru. Kolonialismin, vuosisatojen aikana maahan kohdistuneen maahamuuton ja kulttuurien sekoittumisen takia perulaiset perinneruuat ovat imeneet vaikutteita lukuisista eri lähteistä. Niistä tärkeimpinä mainittakoon Espanja, Afrikka, Kiina ja Japani. Koska Peru on valtava, on maan sisällä myös hyvin erilaisia ilmastoja, jonka takia maakuntien ruokaperinteen ovat todella rikkaita.

Jo ennen kuin tulin Peruun, olin kuullut että Limassa järjestetään vuosittain suuri ruokajuhla. Kun kuulin että se on syyskuussa ja pääsen näkemään sen, riemu repesi. Kun kuulin että se kestää 10 päivää, alkoi jo kuola valumaan. Yksi kerta ei riittänyt, joten menin ja söin itseni ähkyyn kahtena päivänä.

Perun gastronominen yhdistys on järjestänyt Misturaa vuodesta 2007 lähtien, Magdalena del Mar'in kaupunginosassa, merenrannalla. Tapahtuma kokoaa yhteen maakuntien ruokalajien parhaimmistoa ympäri maata, ja alueella järjestetään myös konsertteja, tanssiesityksiä ym. spektaakkeleita. Myös joitain muiden maiden erikoisuuksia sekä perulaisten ja muiden maiden ruokalajien fuusioita on tarjolla. Ruokajuhla vetää paljon turisteja mutta se on todella suosittu myös perulaisten piireissä. Hyvvee ol´!

Maracuya Cheesecake eli passionhedelmäjuustokakku. Ei ehkä kaunein esimerkki mutta hy-vää! Joka kahvilassa näkee näitä.

Kakut on yleensä todella övereitä.

Arroz con leche morado: makea kylmä 'riisipuuro' kanelilla ja punaisesta maissista tehdyn kiisselin kera.

Chifa on kiinalais-perulainen ravintola, joka löytyy Limasta liki jokaisesta kadunkulmasta.

Marinero-tanssia

Yksi mun suosikkikojuista: perulaista taimenta.

Inca Kola. Uskoakseni Perun suosituin limppari, tietysti made in Peru. Maku vaatii vielä totuttelua, haha!