Syyslomalla Mancorassa

Nyt on kirjoitettava viime viikonlopun reissusta ja tyhjennettävä kamera valokuvista. San Marcoksella järjestettiin viime viikolla uusien hakijoiden pääsykokeet, ja torstain ja perjantain luentoja ei niiden takia pidetty. Päätimme kämppikseni Helenan, hänkin San Marcoksen vaihtari, kanssa tehdä ihan kunnon neljän päivän reissun sen sijaan että jäisimme taloon jumittamaan ja tekemään opiskeluhommia niin kuin muut fiksut kämppikset tekivät.
    Argentiinalaiset vaihtaripojat kysyivät notta lähdetäänkö rantalomalle Mancoraan Pohjois-Peruun? Lähdettiin!

Perun oma karvaton koirarotu. Näitä nakuja näkee täällä paljon.

Reissu oli täydellinen irtiotto Liman hälinästä ja harmaudesta. Ensin meinasimme lähteä huokeasti matkaan bussilla, mutta kun selvisi että matka kestää 20 tuntia niin päätimme että 79 dollaria 1,5 tunnin edestakaisista lennoista kyllä voittaa kahden vuorokauden matkustuksen. Lähtöpäivänä selvisi että myös kaksi kolumbialaista vaihtarityttöä yliopistoltamme matkasi Mancoraan samana viikonloppuna ja vielä samaan hotelliin, hieno homma. Pojat halusivat erikoisen kalliin huoneen aamiaisella ja näin jälkikäteen ehkä meidänkin olisi pitänyt miettiä halpaa hotellia kahdesti. Hotellimme oli kaunis ja siisti mutta aivan rannan diskoteekin kyljessä! Korvatulpat pelastivat taas.

Lensimme ensin Limasta Piuraan. Piurasta pääsee kätevästi bussilla Mancoraan noin kolmessa tunnissa. Teimme päiväretken Tumbesiin, josta käsin piipahdimme Ecuadorissa, Huaquillas'ssa (ei näy tuossa kartassa mutta se on ihan Tumbesin vieressä ja hyvänen aika kvg)

Mancora

Mancora on pikkuruinen yhden päätien varteen kasvanut kalastajakaupunki jonka toinen merkittävä tulonähde on ehdottomasti turismi. Kuulemani mukaan Mancorasta ja sen lähikylistä löytyvät Perun parhaat rannat ja uskon kyllä mukisematta sen. Mancora sijaitsee melko lähellä päiväntasaajaa ja sen takia siellä paistaa aurinko ja hellettä piisaa ympäri vuoden. Pikku kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta on 'turistialue' joka pursuaa pikkuisia hotelleja, ravintoloita, käsityöläisten kojuja, surffikouluja ja matkanjärjestäjien toimistoja. Syyskuu oli otollinen aika katsastaa Mancora, koska silloin ei ole kuumin turistikausi ja helle on vielä suomalaisittain siedettävissä lukemissa.

Huaquillas (Ecuador) ja Tumbesin mangrovemetsät

Helena opiskelee biologiaa ja meribiologiaa ja hinkui päästä näkemään perulaista mangrovemetsää. Löysimme 60 solilla retken joka vei meidät Tumbesin kaupunkiin lähelle Ecuadorin rajaa ja pikkupiipahdukselle Ecuadoriin Huaquillas'n kaupunkiin sekä, niin, sinne mangrovemetsään. Oppaanamme toimi mahtava italialais-perulainen Giorgio ja retkellä olimme ainoina gringoina perulaisten koululaisten seurassa. Opas oli niin hauska että menimme seuraavana päivänä toiselle hänen retkelleen pulikoimaan kilpikonnien kanssa.

Helteellä autossa on taivaallista nukkua. Sitä havainnoillistavat oppaamme ja Hellu.

Ainoa reissullamme näkemämme delfiini oli suruksemme rantaan ajautunut kuollut poikanen. Vaikea sanoa, onko se kokenut luonnollisen kuoleman vai mikä sen hengen vei. Sääliksi kävi.

Perun ja Ecuadorin välinen raja.

Ecuadorin vaakuna, meitsi, Hellu ja autonkuljettajan poika. Kristuspatsas on Brasilian lahja Perulle ja Ecuadorille, jonka tarkoitus on toivoa rauhaa rajakiistoista kahinoiville naapureille.

Tumbes

Manglares de Tumbes - Tumbesin mangrovemetsää

Reissuumme kuului vierailu krokotiilipuistossa. Puisto sijaitsi mangrovemetsässä pienessä saaressa.

Vähän kävi tovereita sääliksi, näyttivät elävän aika ahtaissa yksiöissä ja vähissä vesissä. Krokotiilit viilentävät itseään suu auki.

Mangrovejoessa ryvettynyt mutta riemukas.

Organoksen kalastajia

Myökin uitiin tuolla!

Kolmantena päivänä lähdettiin uimaan merikilpikonnien kanssa! Matka kustanti 40 solea eli 11 euroa. Nämä kaverit olivat aika leppoista väkeä. Hellästi vain tönivät meitä turisteja pois tieltään noutaessaan heille heiteltyjä kalanpaloja. Kilpikonnia kuhisi helpon ruuan perässä niin paljon, että oli oltava varuillaan ettei vain hutkisi niitä.

Annakko kalaa vai mitä?

Tyypillinen annos cebicheä, tai cevicheä, miten sen nyt haluaa kirjoittaa. Pohjois-Perun rannikko oli mun kulinaarinen taivas. Joka ravintola oli omistettu merenherkuille.

Chicharron de pescado: kalaa rapealla taikinakerroksella. Tätä tulee syötyä Limassakin usein.

Taas ruokaa. Tässä on causa, yksi lukuisista lemppareistani. Siinä on pottumuusin välissä yleensä tonnikalaa ja avokadoa.

Nämä tyypit lentävät maailman ympäri ja näyttävätkin olevat siihen ihan tikissä.

Pelikaaneja, pelikaaneja kaikkialla.

Käytöstä poistettu öljynporauslautta. Luonto ottaa sen omakseen.

Niin myös nämä merileijonat.

Viimeisenä lomapäivänä heräsimme yökerhon melusta huolimatta aamukuudelta valaanbongausretkelle. Mancoran eteläpuolella Organoksen kylässä on meribiologian tutkimuskeskus ja sen museo. Organoksessa olivat myös kiistatta reissun upeimmat rannat. Noin tunnin etsiskelyn jälkeen löysimme sitten 3 ryhävalasta! Oppaiden mukaan ne olivat koiraita, jonka pystyi päättelemään niiden taisteluarvista.

Yksi elämäni hienoimmista hetkistä. Siellä se pyrstö pyörähti!

Tästä näkee veden purskahduksen ja valaan nenän. Valaat käyvät hengittämässä täsmällisesti kahdeksan minuutin välein.

Sukelluskortti jäi vielä hankkimatta, mutta ihan kaikkea ei neljään päivään saanut mahtumaan. Aivan mahtava reissu tuli kuitenkin tehtyä ja menisin kyllä mielelläni uudelleenkin. Jäin koukkuun merielämään. Ihme kyllä juhliminen jäi aika vähille kun oli kova hinku herätä aamulla ajoissa retkille. Rannalla lötköttämisessä ja rantabaareissa on kyllä puolensa, mutta pidän kyllä ehdottomasti vähän aktiivisemmista lomista. Seuraava on jo sitten luvassa heti vajaan viikon päästä Mancoran reissusta, kun lähden taas Erasmus Perun järjestämälle retkelle Iquitoksen viidakkoon. Sen jälkeen lupaan panostaa kovemmin yliopistoon. Mutta ennen sitä otan kyllä kaiken irti näistä kokemuksista.

¡Chao!