Syyslomalla Mancorassa

Nyt on kirjoitettava viime viikonlopun reissusta ja tyhjennettävä kamera valokuvista. San Marcoksella järjestettiin viime viikolla uusien hakijoiden pääsykokeet, ja torstain ja perjantain luentoja ei niiden takia pidetty. Päätimme kämppikseni Helenan, hänkin San Marcoksen vaihtari, kanssa tehdä ihan kunnon neljän päivän reissun sen sijaan että jäisimme taloon jumittamaan ja tekemään opiskeluhommia niin kuin muut fiksut kämppikset tekivät.
    Argentiinalaiset vaihtaripojat kysyivät notta lähdetäänkö rantalomalle Mancoraan Pohjois-Peruun? Lähdettiin!

Perun oma karvaton koirarotu. Näitä nakuja näkee täällä paljon.

Reissu oli täydellinen irtiotto Liman hälinästä ja harmaudesta. Ensin meinasimme lähteä huokeasti matkaan bussilla, mutta kun selvisi että matka kestää 20 tuntia niin päätimme että 79 dollaria 1,5 tunnin edestakaisista lennoista kyllä voittaa kahden vuorokauden matkustuksen. Lähtöpäivänä selvisi että myös kaksi kolumbialaista vaihtarityttöä yliopistoltamme matkasi Mancoraan samana viikonloppuna ja vielä samaan hotelliin, hieno homma. Pojat halusivat erikoisen kalliin huoneen aamiaisella ja näin jälkikäteen ehkä meidänkin olisi pitänyt miettiä halpaa hotellia kahdesti. Hotellimme oli kaunis ja siisti mutta aivan rannan diskoteekin kyljessä! Korvatulpat pelastivat taas.

Lensimme ensin Limasta Piuraan. Piurasta pääsee kätevästi bussilla Mancoraan noin kolmessa tunnissa. Teimme päiväretken Tumbesiin, josta käsin piipahdimme Ecuadorissa, Huaquillas'ssa (ei näy tuossa kartassa mutta se on ihan Tumbesin vieressä ja hyvänen aika kvg)

Mancora

Mancora on pikkuruinen yhden päätien varteen kasvanut kalastajakaupunki jonka toinen merkittävä tulonähde on ehdottomasti turismi. Kuulemani mukaan Mancorasta ja sen lähikylistä löytyvät Perun parhaat rannat ja uskon kyllä mukisematta sen. Mancora sijaitsee melko lähellä päiväntasaajaa ja sen takia siellä paistaa aurinko ja hellettä piisaa ympäri vuoden. Pikku kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta on 'turistialue' joka pursuaa pikkuisia hotelleja, ravintoloita, käsityöläisten kojuja, surffikouluja ja matkanjärjestäjien toimistoja. Syyskuu oli otollinen aika katsastaa Mancora, koska silloin ei ole kuumin turistikausi ja helle on vielä suomalaisittain siedettävissä lukemissa.

Huaquillas (Ecuador) ja Tumbesin mangrovemetsät

Helena opiskelee biologiaa ja meribiologiaa ja hinkui päästä näkemään perulaista mangrovemetsää. Löysimme 60 solilla retken joka vei meidät Tumbesin kaupunkiin lähelle Ecuadorin rajaa ja pikkupiipahdukselle Ecuadoriin Huaquillas'n kaupunkiin sekä, niin, sinne mangrovemetsään. Oppaanamme toimi mahtava italialais-perulainen Giorgio ja retkellä olimme ainoina gringoina perulaisten koululaisten seurassa. Opas oli niin hauska että menimme seuraavana päivänä toiselle hänen retkelleen pulikoimaan kilpikonnien kanssa.

Helteellä autossa on taivaallista nukkua. Sitä havainnoillistavat oppaamme ja Hellu.

Ainoa reissullamme näkemämme delfiini oli suruksemme rantaan ajautunut kuollut poikanen. Vaikea sanoa, onko se kokenut luonnollisen kuoleman vai mikä sen hengen vei. Sääliksi kävi.

Perun ja Ecuadorin välinen raja.

Ecuadorin vaakuna, meitsi, Hellu ja autonkuljettajan poika. Kristuspatsas on Brasilian lahja Perulle ja Ecuadorille, jonka tarkoitus on toivoa rauhaa rajakiistoista kahinoiville naapureille.

Tumbes

Manglares de Tumbes - Tumbesin mangrovemetsää

Reissuumme kuului vierailu krokotiilipuistossa. Puisto sijaitsi mangrovemetsässä pienessä saaressa.

Vähän kävi tovereita sääliksi, näyttivät elävän aika ahtaissa yksiöissä ja vähissä vesissä. Krokotiilit viilentävät itseään suu auki.

Mangrovejoessa ryvettynyt mutta riemukas.

Organoksen kalastajia

Myökin uitiin tuolla!

Kolmantena päivänä lähdettiin uimaan merikilpikonnien kanssa! Matka kustanti 40 solea eli 11 euroa. Nämä kaverit olivat aika leppoista väkeä. Hellästi vain tönivät meitä turisteja pois tieltään noutaessaan heille heiteltyjä kalanpaloja. Kilpikonnia kuhisi helpon ruuan perässä niin paljon, että oli oltava varuillaan ettei vain hutkisi niitä.

Annakko kalaa vai mitä?

Tyypillinen annos cebicheä, tai cevicheä, miten sen nyt haluaa kirjoittaa. Pohjois-Perun rannikko oli mun kulinaarinen taivas. Joka ravintola oli omistettu merenherkuille.

Chicharron de pescado: kalaa rapealla taikinakerroksella. Tätä tulee syötyä Limassakin usein.

Taas ruokaa. Tässä on causa, yksi lukuisista lemppareistani. Siinä on pottumuusin välissä yleensä tonnikalaa ja avokadoa.

Nämä tyypit lentävät maailman ympäri ja näyttävätkin olevat siihen ihan tikissä.

Pelikaaneja, pelikaaneja kaikkialla.

Käytöstä poistettu öljynporauslautta. Luonto ottaa sen omakseen.

Niin myös nämä merileijonat.

Viimeisenä lomapäivänä heräsimme yökerhon melusta huolimatta aamukuudelta valaanbongausretkelle. Mancoran eteläpuolella Organoksen kylässä on meribiologian tutkimuskeskus ja sen museo. Organoksessa olivat myös kiistatta reissun upeimmat rannat. Noin tunnin etsiskelyn jälkeen löysimme sitten 3 ryhävalasta! Oppaiden mukaan ne olivat koiraita, jonka pystyi päättelemään niiden taisteluarvista.

Yksi elämäni hienoimmista hetkistä. Siellä se pyrstö pyörähti!

Tästä näkee veden purskahduksen ja valaan nenän. Valaat käyvät hengittämässä täsmällisesti kahdeksan minuutin välein.

Sukelluskortti jäi vielä hankkimatta, mutta ihan kaikkea ei neljään päivään saanut mahtumaan. Aivan mahtava reissu tuli kuitenkin tehtyä ja menisin kyllä mielelläni uudelleenkin. Jäin koukkuun merielämään. Ihme kyllä juhliminen jäi aika vähille kun oli kova hinku herätä aamulla ajoissa retkille. Rannalla lötköttämisessä ja rantabaareissa on kyllä puolensa, mutta pidän kyllä ehdottomasti vähän aktiivisemmista lomista. Seuraava on jo sitten luvassa heti vajaan viikon päästä Mancoran reissusta, kun lähden taas Erasmus Perun järjestämälle retkelle Iquitoksen viidakkoon. Sen jälkeen lupaan panostaa kovemmin yliopistoon. Mutta ennen sitä otan kyllä kaiken irti näistä kokemuksista.

¡Chao!

Mistura ja ruokajuttuja

Perulainen keittiö on ainakin yhtä monimuotoinen kuin Peru. Kolonialismin, vuosisatojen aikana maahan kohdistuneen maahamuuton ja kulttuurien sekoittumisen takia perulaiset perinneruuat ovat imeneet vaikutteita lukuisista eri lähteistä. Niistä tärkeimpinä mainittakoon Espanja, Afrikka, Kiina ja Japani. Koska Peru on valtava, on maan sisällä myös hyvin erilaisia ilmastoja, jonka takia maakuntien ruokaperinteen ovat todella rikkaita.

Jo ennen kuin tulin Peruun, olin kuullut että Limassa järjestetään vuosittain suuri ruokajuhla. Kun kuulin että se on syyskuussa ja pääsen näkemään sen, riemu repesi. Kun kuulin että se kestää 10 päivää, alkoi jo kuola valumaan. Yksi kerta ei riittänyt, joten menin ja söin itseni ähkyyn kahtena päivänä.

Perun gastronominen yhdistys on järjestänyt Misturaa vuodesta 2007 lähtien, Magdalena del Mar'in kaupunginosassa, merenrannalla. Tapahtuma kokoaa yhteen maakuntien ruokalajien parhaimmistoa ympäri maata, ja alueella järjestetään myös konsertteja, tanssiesityksiä ym. spektaakkeleita. Myös joitain muiden maiden erikoisuuksia sekä perulaisten ja muiden maiden ruokalajien fuusioita on tarjolla. Ruokajuhla vetää paljon turisteja mutta se on todella suosittu myös perulaisten piireissä. Hyvvee ol´!

Maracuya Cheesecake eli passionhedelmäjuustokakku. Ei ehkä kaunein esimerkki mutta hy-vää! Joka kahvilassa näkee näitä.

Kakut on yleensä todella övereitä.

Arroz con leche morado: makea kylmä 'riisipuuro' kanelilla ja punaisesta maissista tehdyn kiisselin kera.

Chifa on kiinalais-perulainen ravintola, joka löytyy Limasta liki jokaisesta kadunkulmasta.

Marinero-tanssia

Yksi mun suosikkikojuista: perulaista taimenta.

Inca Kola. Uskoakseni Perun suosituin limppari, tietysti made in Peru. Maku vaatii vielä totuttelua, haha!

Lukukauden aloitus ja retki Icaan

Hola vaan!

Lukukaudesta on nyt takana kolme viikkoa. Näköjään nämä mun blogipostaukset tulee aina vähintään viikon myöhässä, mikäpäs siinä. 

Ensimmäisen viikon perjantaina vaihto-opiskelijoille järjestettiin tervetuliaistilaisuus UNMSN:n hienossa Centro Cultural'issa. Tämä yliopiston oma kulttuurikeskus ja taidemuseo sijaitsee Liman historiallisessa keskustassa. Meidät otti vastaan yliopiston kv-toimiston (Cooperacion) väki, rehtori, kirjaston johtaja yms yliopiston henkilökuntaa. Meille pidettiin puheita, saimme nauttia perinteisestä perulaisesta ruuasta ja perinnetansseista, joita sitten oli tosi monta. Sain myös melekoosen henkilökohtaisen yllätyksen, kun bussissa matkalla kulttuurikeskukseen kv-toimiston työntekijä kertoo että minut on valittu pitämään puhe kaikkien vaihtareiden puolesta. <Tähän kirosana.> Olin saanut siitä varoittavan sähköpostin edellisenä päivänä jota tietenkään en ollut lukenut. Olin aika hölmistynyt mutta pidin kuitenkin sen puheen improvisoiden. Saivatpahan hupia minun hoonosta eppanjasta, ja hyvinhän se meni. Melkoinen tulikaste tähän uuteen espanjankieliseen arkeen.

Seuraavalla viikolla yliopisto järjesti vaihtareille vierailun Pyhän Inkvisition Museoon ja katakombeihin jonne en päässyt koska olin kuumeessa, hitsi. Oli kuitenkin ihan mukavaa huomata että yliopisto on edes jossain määrin aktiivinen ja järjestää vaihtareille tämmöisiä retkiä.

Kun olin ehtinyt käydä kaksi viikkoa koulua niin lähdettiin ensimmäiselle kunnon retkelle, jee!

Retki oli Erasmus-Perun järjestämä viikonloppumatka Ican maakuntaan, Paracasin kansallispuistoon (Reserva Nacional de Paracas) ja aavikolle Huacachinan keitaalle. Erityisen upeaa oli Paracasissa, kun teimme parin tunnin mittaisen veneretken läheisille saarille (Islas Ballestas). Heti satamassa näimme delfiinejä (miten siistiä!?), ja guanon peittämillä saarilla oli paljon merileijonia, pelikaaneja ja humboldtinpingviinejä. Wikipedian mukaan pingviinien suomalainen nimi on perunpingviini. Villieläinten näkeminen on aina ihan mahtavaa. Nämä kaverit taisivat kyllä olla melko tottuneita pällisteleviin turisteihin, kun ne eivät meistä juuri häriintyneet. 

Veneretken jälkeen bussimme ajeli aavikkomaisessa kansallispuistossa ja kävimme näköalapaikalla räpsimässä kuvia. Lounaan jälkeen ajoimme aavikon halki Huacachinan keitaalle hostellillemme, josta jatkoimme saman tien aavikkobuggyillä dyyneille. Rehellisesti sanottuna ensiksi allekirjoittanutta hirvitti buggyn kyydissä, joka oli samaan aikaan pahempi sekä parempi kuin huvipuisto. Sitten surffattiin dyyneillä. Se oli lystiä ja joskus vielä kokeilen sitä uudestaan! Auringon laskettua oli tietysti juhlat hostellin viereisessä baarissa. Sunnuntaina lounastimme ruhtinaallisessa buffetissa perulaisia herkkuja ja kävimme Pisco- ja viinitilalla. Pisco on Perun oma väkevä viinasjuoma, jota on toki tullut jo maisteltua öhöm. Koska en kuitenkaan ole viina-asiantuntija, niin kiinnostuneet voivat tehdä hieman itseopiskelua. Perulaiset viinit taas ovat todella makeita. 'Puolikuiva' viini täällä on verrattavissa mummon mansikkamehuun. Hyviä viinejä kuitenkin löytyy, vaikka vähän ikävä kuivaa viiniä jo on. No niin, kello on taas jo puoliyö ja kahdeksalta aamulla täytyy olla luennolla. Tässä kuvia, chao!